Muurahaiset ovat aitososiaalisia, ihmistä paljon vanhempi eliölaji. 12000 kuvatusta lajista Suomessa asuu vain 60 lajia. Suomessa esiintyy alaheimoista neljä: Haisumuurahaiset (Dolichoderinae), suomumuurahaiset (Formicinae), pistinmuurahaiset (Myrmicinae) ja pistoomuurahaiset (Ponerinae). – Muurahaisten heimo on yli sadan miljoonan vuoden vanha.
Muurahaisia tutkiva tiede on nimeltään myrmekologia ja muurahaistutkijoita sanotaan myrmekologeiksi.
Muurahaiset – hyötyeläimiä vai tuholaisia?
Ihminen pitää muurahaisia tuhoeläiminä, koska ne tuhoavat puutarhoja, levittävät sairaaloissa tauteja ja pilaavat elintarvikkeet sekä puutalojen perustukset. Suomessa tunnettuja tuholaisia ovat muiden muassa mauriainen eli sokerimuurahainen ja faaraomuurahainen
Puutarhassa muurahaisista on joka tapauksessa hyötyä ihmiselle; Kukkapenkeissä ja kasvustoissa viihtyy monenlaisia tuhohyönteisiä, joitka muurahaiset pitävät loitolla. Lisäksi muurahaiset käyttävät hyväkseen pihamaan kuolleita kasveja ja muokkaavat maaperää.
Lapissa muurahaiset ovat eritoten hyödyllisä. Lapissa esiintyy tunturikoivujen tuhoja, jota aiheuttaa tunturimittarin toukat. Ne voivat syödä lehdettömiksi laajojakin koivualueita. Löytyy kuitenkin alueita, joissa tunturikoivut ovat säilyttäneet lehtensä.
– Tutkimuksissa on havaittu, että näillä alueilla elelee kekomuurahaisyhdyskuntia. Syynä tähän on, tunturioivuissa viihtyvät kirvat, joita muurahaiset käyttävät lypsylehminään. Näin ne tuhoavat tunturimittarin toukat. Tämän johdosta puut säästyvät, vaikka ne luovuttavatkin osan elinvoimastaan kirvojen ja muurahaisten ravinnoksi.
Älä torju muurahaisia turhaan!
Kaikki hyönteiset kuuluvat ekosysteemiimme ja ovat osa sen kokonaistoimintaa. Älä näin ollen torju muurahaisia ulkona turhaan! Terveessä ekosysteemissä yhdyskunnan tilalle tulee aina uusi yhdyskunta.
Kun kevät etenee kesään, löytyy luonnosta muurahaiselle ravintoa. Näin ”muurahaisongelma” ratkeaa kotioloissa yleensä vaivattomasti.
Makean perään
Nämä hyönteiset aiheuttavat vaivaa vasta herätessään talvihorroksestaan. Makeat ruoat ja herkut houkuttelevat niitä sisätiloihin. Niille kelpaa myös happamammatkin ruoka-aineet.
Kiinteistöjen omistajat ja asukkaat eivät innostu näiden muurahaisten läsnäolosta. Muurahaiset pesivät usein talojen alla ja ne löytävät helposti tiensä rakennuksiin erilaisten aukkojen ja läpivientien kautta.
Muurahaiset ja torjunta kotikonstein
Muurahaiset käyttävät erittäin herkkää hajuaistiaan ravinnonlähteiden etsimiseen. Tieto myös kiirii nopeasti myös muille yhdyskunnan jäsenille, ja paikalle saapuu hetkessä myös runsaasti työläisiä.
Keinot omatoimiseen muurahaisten torjuntaan:
- pidä murut pois lattialta
- lakaise, imuroi ja pese lattioita usein
- tutki kaikki kulkureitit ja korjaa raot, jotka ovat yhteyksissä ulos
- muurahaisista pääsee eroon vain tuhoamalla koko niiden yhdyskunnan, valitettavasti muurahaismyrkyllä
- työläiset tarttuvat näihin syötteihin ja kuljettavat ne mukanaan pesään
Muurahaisia voi kotioloissa yrittää ohjata toisaalle myös erilaisin menetelmin. Jotkut käyttävät kahvinpuruja, jotkut suolaa ja myös neilikan on sanottu estävän muurahaisten saapumista koloistaan sisätiloihin. Muita aineita on manittu mm.: kaneli, ruokasooda, sammuttamaton kalkki, eteeriste öljyt, etikka, valkopippuri, cayennepippuri jne.
Ammattimainen torjunta
Ammattilainen torjuu muurahaiset tarvittaessa syöteillä, ruiskutteilla tai pölytteillä. Torjuntaa tarvitaan erityisesti korkeaa hygieniaa vaativissa kohteissa, kuten sairaaloissa, ruokaloissa, elintarviketuotannossa jne.
Ota yhteyttä, jos muurahaiset ovat vaivana!